Tiedättekö, että kun on koko ikänsä yrittänyt selvitä omin päin, tälläinen saavutus tuntuu hienolta? Sen jälkeen kun karkasin lastenkodista ollessani hieman päälle 11 -vuotias, elämässäni oli sattunut käänteitä ja takaiskuja aivan tarpeeksi. Sinä yönä, kun häivyin lastenkodista, nukuin puiston penkillä ja aamun tullen menin lähimmän talon ovelle. Siellä sattui asumaan iäkäs nainen, jolle uskottelin että olin hukannut vanhempani ja pyysin jäädä hetkeksi lämmittelemään syysilmalta. Illan tullen vanhempia ei tietenkään näkynyt, mutta pyysin jäädä yöksi ja nainen suostui. Seuraavana päivänä hän ehdotti että veisi minut poliisiasemalle, mutta pyysin jatkoaikaa hänen luonaan. Viikon kuluttua saapumisestani, nainen kysyi että valehtelinko hänelle saapumispäivänäni. Myönsin, ja onnekseni hän ei vienyt minua takaisin lastenkotiin, vaan suostui siihen että jään hänen luokseen. En tiedä mitä hän teki sosiaaliviranomaisten kanssa, mutta asuin tämän naisen luona siihen asti, kunnes täytin 17, ja pääsin erinomaisten arvosanojeni takia stipendillä yliopistoon. Ja tässä minä olen, entinen Maria Shandel, nykyään Maria Prewett, kasvattiäitini rva Prewettin mukaan.



Kirjautuessani yliopistolle, minua kehotettiin majoittumaan kahden juuri kampukselle tulleen nuoren luo, sillä heillä oli vuokra-asunto ja asuntoloissa oli täyttä. Taksi toi minut kampuksen rähjäisimmän kotteron luokse, vanhan rakennuksen ikkunanpielet repsottivat, ovi näytti siltä että jos siihen koskisi se rämähtäisi sisään, ja seinän vanhoista puulankuista oli sininen väri haalistunut siniharmaaksi. Astelin hieman epäluuloisesti kohti ovea, en suinkaan sen takia että pelkäsin pirtin romahtavan niskaani, sillä olinhan asunut kuusi vuotta lähes yhtä surkeassa talossa rva Prewettin kanssa, vaan siksi, että pelkäsin muista eristäytyneenä hieman tulevia kämppiksiäni.



Koputin oveen ja melkein siinä samassa se rämähti auki ja ulos astui hoikka, silmälasipäinen, siistin näköinen nuori tyttö.
"Moi. Oot varmaankin se uusi oppilas, meille kerrottiinki jo, että kämppis ois tarjolla." Tyttö hymyili ja viittoi minut sisään. Astuin räikeään keittöön, jossa seinät olivat oranssien kukkasten peitossa, tavarat nuhjuisia ja lattia rosoinen. Katselin ympärilleni ja hymyilin tytölle.
"Ööm, olen Maria Prewett, uusi fuksi. Oikeastaan minun olisi pitänyt tulla yliopistolle jo viime vuonna, mutta vähän oli esteitä.. Anteeksi, miksi minä tätä alan kertomaan." Hymähdin ja tartuin tytön ojennettuun käteen.
"Tina Hallsey, fuksi myöskin. Makkarikomerossa löhöää mun veli, mee kaikinmokomin moikkaamaan." Tina virnisti ja osoitti auki repsottavaa ovea keittiön nurkassa.



Astuin sisään ovesta ja näin sängyllä makaavan nuoren miehen. Tai pojan - miten sen nyt ottaa. Köhähdin ovelta ja hän katsoi minuun kurtistaen kulmiaan.
"Uusi kämppis?" Hän totesi ja vääntäytyi ylös ravistamaan kättäni.
"Joe Hallsey." Joe totesi irrottaen samalla otteensa kädestäni. Tunsin oloni vaivaantuneeksi, mutta sain sentään mumistua nimeni.
"Juttelit jo Tinalle, vai mitä? Varoituksen sana siskosta - se istuu aina nokka kiinni kirjassa, ja jos ei istu ni puhuu ku papupata." Joe tuhahti istuen takaisin sängylleen.
"Teillä ei ole tuota.. Hmm, kovinkaan hyvät välit?" Uskaltauduin kysymään samalla kun istuin toiselle sängylle.
"No jaa. Ei hyvät eikä huonot. Joo, ota se sänky, toi nurkassa oleva on Tinan." Joe sanoi nähdessään että istuuduin yhdelle vuoteista. Istuin siinä vaivaantuneena hetken, kunnes siirryin takaisin keittiöön.



Istuin yksinäni keittiössä näpräten mekkoni helmaa, kunnes Tina tupsahti ilmeisesti olohuoneesta istumaan minua vastapäätä. Hän huusi veljelleen ja pian tämäkin lampsi pöydän ääreen.
"No nii sitte. Sulla on tietty samat oikeudet kuin mulla ja Joellakin, luonnollisesti sä joudut maksamaa hieman vuokrarahoja." Tina sanoi osoittaen puheensa minulle. Nyökkäsin vaiteliaasti.
"Just nii. Saanko kysyä mitä sä opiskelet?" Joe tiedusteli katsellessaan hieman vanhaa kukkaleninkiäni.
"Psykologiaa.. Haluan poliisiksi." Vastasin hermostuneesti, en ole vieläkään päässyt eroon siitä kuuden vuoden hiljaisuudesta, lähialueella ei silloin asunut ikäisiäni lapsia ja olin sulkeutunut koulussa.
"Kiva. Mä opiskelen teatteritaitoa koska tahdon urheilijaksi ja sitten tää rakas sisko opiskelee filosofiaa muttei vissiin ole päättänyt mihin tähtää." Joe sanoi huitaisten kädellään Tinaa kohti, joka väisti naurahtaen veljensä kättä.
"En niin, mutta kyllä se tulee vielä päätettyä." Hän sanoi ja nousi pöydästä.
"Mä menen lukemaan, koska huomenna on toka luento. Joe, sunkin pitäis." Tina jatkoi katsoessaan veljeään, joka murahtaen nousi ja lapsi sisarensa perään. Mietein hetken mitä tekisin, mutta nousin sitten ylös ja menin heidän perässään olohuoneeseen.



Illalla asettuessani sänkyyni, olin levollisempi kuin vuosiin. Tuntui siltä kun olisin löytänyt paikan johon kuulun. Tina ja Joe olivat mukavia - tosin hieman tönkköä keskustelua vielä saimme aikaiseksi, mutta ei ihme kun olimme tunteneet vain päivän. Vainoavat ajatukseni jättivät minut rauhaan kerrankin ja vaivuin rauhallisesti uneen.

Jatkoa seuraa..