Olin juhlinut pitkään yöhön Ellan ja Chrissyn kanssa. Chrissy oli kuiskannut minulle nopeasti, että Ella ei hyväksynyt sitä, että Chrissy oli ominpäin pyytänyt Ellan veljeä apuun lapsen saamiseksi, sillä Ellalla ei ollut kovinkaan hyvät välit veljensä kanssa. Olin vähän hämmästynyt Chrissyn toiminnasta, mutta en jäänyt sitä kummemmin miettimään vaan mietin mukavaa iltaa. Ella joi alkoholia kuin pesusieni, mutta minä ja Chrissy jätimme juomisen vähemmälle, Chrissy vauvan ja minä periaatteeni takia.
Lopulta kun kello näytti kolmea aamuyöllä, Chrissy hyppäsi ratin taakse, tunki Ellan takapenkille ja minä istuuduin etupenkille. Puolimatkassa kotiin aloin tuntea heikotusta ja runsasta päänsärkyä. Yritin olla niin kuin kaikki olisi hyvin, nousin autosta sen tultua pihallemme, heilutin iloisesti ja Chrissy kurvasi seuraavan talon pihalle, hinasi Ellan sisälle ja pamautti oven niin lujaa kiinni takanaan, että kuulin sen omaan pihaani selvästi.
Hoipertelin kohti ovea, mutta silmissäni sumeni niin, että pystynyt kävelemään rappuja ylös. Istuuduin pihapenkille joka sijatsi olohuoneen ikkunan alla. Päässäni jyskytti niin, että kävin pitkäkseni ja ummistin silmäni. Kyllä minä tästä kohta jaksaisin siirtyä sisälle.




Olin nukahtanut penkille, enkä herännyt kunnolla silloinkaan, kun John tuli ulos aamuneljän aikaan.
Hän oli huolestunut, kun olin ollut niin pitkään poissa, mutta yllättyi sitten nähdessään minut makaamassa penkillä. Hän nosti minut syliinsä ja minä tartuin unisesti hänen kaulaansa samalla kun hän kantoi minut sisälle kotiimme.
"Humalassa tietysti mokoma", John mutisi ärtyneesti raahatessaan puoliksi hereillä olevaa minua kohti makuuhuonetta.
John ei muistanut milloin olisi ollut viimeksi humalassa. Ennen kuin kaksoset syntyivät, ehkäpä jo ennen kun suhteemme alkoi. Mies vihasi alkoholia, se sai aikaan yleensä vain pahaa.




John kantoi minut vuoteelle, otti korkokenkäni sekä mekkoni varovasti pois ja puki hiljaa varoen yöasun ylleni ennen kuin tarkasti etteivät kaksoset heränneet äitinsä saapumiseen.
Hän totesi, että tytöt nukkuivat sikeästi, hän oli laittanut pari tuntia sitten kaksoset nukkumaan syötettyään heidät, ja he nukkuisivat vielä tunnin tai pari.
"Oot niin kaunis nukkuessasikin", John sanoi hiljaa katsoen nukkuvaa olemustani. Hän vaihtoi omaan yöasuunsa ja asettui nukkumaan viereeni. Aamuun oli vielä muutama tunti aikaa, eikä Johnilla olisi kiire mihinkään, sillä hänellä ei ollut vielä työtä ja minunkin työni alkaisi vasta myöhemmin illalla.




Aamulla puoli yhdeksän maissa kömmein ylös sängystä. John istui sängyn toisella reunalla jo täysissä pukeissa, eli ilmeisesti hän oli ollut jonkin aikaa hereillä.
"John?" kysyin hiljaa ja mieheni kääntyi katsomaan minua.
"Niin?" hän sanoi tasaisella äänellä, josta en voinut tulkita mitä hän ajatteli.
"Mitä tapahtui? En muista kaikkea", mutisin ja John pudisteli päätään hieman ärsyyntyneesti.
"Sä olit varmaan juonut liikaa ja simahtanut penkille talomme eteen", hän sanoi nousten seisomaan.
"Ei! En juonut kuin pienen lasillisen viiniä, en muuta. Ei siitä tule humalaan", sanoin järkyttyneesti samalla kun aamuyön tapahtumat tulivat mieleeni.
"Päätäni alkoi särkeä hullun lailla.. En pystynyt kävelemään rappusia ylös... Huimasi ja istuuduin penkille. Alkoi väsyttää ja ilmeisesti nukahdin", sanoin sitten hieman hämilläni siitä, miten olin joutunut sänkyyni.
"Ja sitten mä kannoin sut vuoteeseen", John jatkoi antaen selityksen sille miksi istuin nyt vuoteessani.
"Kiitos. Ilmeisesti minäkin kärsin migreenistä, samoin kun äitikin joskus. Minä kyllä luulin että äidin migreeni oli sen nuoruudessa tapahtuneen onnettomuuden syytä josta kuulin silloin kun hän tippui alas parvekkeelta", sanoin mietteliäästi.
"Ehkä pitäisi käydä lääkärissä?" John ehdotti mutta minä tuhahdin.
"Ei migreeni ole vaarallista senkin hassu. Menen jos se yltyy, että saan jotain lääkettä", sanoin ja hymyilin sitten.
"Tytöillä on varmaan nälkä", jatkoin sitten ja John pudisti päätään.
"Ei ole, he söivät jo", hän totesi ja minä kurottauduin häntä kohti painaakseni suudelman hänen huulilleen.



Otin yöasun pois päältäni, laitoin puhtaat alusvaatteet ja petasin vuoteen ennen kun laittaisin kunnon asun ylleni. Olin petaamassa Johnin puolta sängystä, kun päässäni alkoi taas vilistä.
Tiesin olevani vähän väsynyt, koska en ollut nukkunut paljoa. Tiesin myös, että migreeni voi esiintyä lähes päivittäin, myös väsymyksen takia. En tietääkseni kuitenkaan ollut niin väsynyt, joten huokaisin syvään ja menin laittamaan vaatteet päälleni voidakseni tehdä kotiaskareita. Mietiskelin kuitenkin äidin migreenikohtauksia silloin kun olin pikkulapsi, hän oli pari kertaa jopa pyörtynyt voimakkaan pääkivun takia.
John ja minä aloimme sisustaa taloa lisää, enkä maininnut hänelle saaneeni taas päänsärkykohtauksen, vaikka kipu tuntui edelleen päässäni. Olin kuitenkin varma, että se menisi kohta ohitse.



Olimme kuluttaneet useita tunteja siihen että tekisimme talosta entistä viihtyisämmän, ja samalla päänsärkykin oli vähentynyt. Olin kaiken varalta soittanut töihin etten saapuisi tänään, en haluaisi saada päänsärkykohtauksia töissä, vaikka ne nyt taas tuntuivat menneen ohitse.
John kuitenkin näki minusta, että olin edelleen kalpea ja näytin muutenkin hieman huonovointiselta, joten hän avasi jääkaapin ja otti esille ruokatarvikkeita.
"Mä teen iltaruoan tänään", hän tokaisi katsoen keittiön ovelle jossa seisoin ja alkoi sekoittaa aineksia kippoon. Minä istuin huokaisten pöydän ääreen odottamaan että ateria valmistuisi.
"John... Oliko sinun äidilläsi migreeniä?" kysyin samalla kun katselin Johnin ruoanlaittoa.
"Oli joskus. Muttei kovinkaan voimakasta. Isä niistä enemmän kärsi", hän kertoi laittaessaan sekoitetun makaronijuustomömmön kattilaan.
"Vai niin. Miten he hoitivat sitä? Äidillä oli jotain lääkkeitä joskus, mutten muista mitä merkkiä", sanoin ottaessani kulhoja ja muita ruokailuvälineitä kaapista.
"En mä muista. Olisikohan isällä ollut joku lääke, äiti ei välittänyt päänsärystä juurikaan", John vastasi hämmentäessään ruokaa kattilassa.
Tyydyin nyökkäämään, voisin käydä itse hakemassa migreeniini lääkkeitä tässä joku päivä.



Heräsin seuraavana aamuna kummalliseen oloon, minua oksetti ja huimasi.
"Voi nyt saatana", murisin vihaisena ja samalla tunsin oksennuksen olevan tulossa. Potkein peiton päältäni ja juoksin vessaan oksentamaan.
Kävelin ulos vessasta ja hoipertelin eteiseen. Katsoin ikkunasta ulos ja mieleeni tuli, että kärsein kaksosia odottaessani päänsärystä, joskin se oli lievempää, sekä pahoinvoinnista. Aloin miettiä raskauden mahdollisuutta ja olin melko varma että sehän olisi ihan mahdollista, vaikka kaksoset ovat vasta kahdeksan kuukauden ikäisiä. Ei ehkäisy aina ollut 100% luotettavaa, sillä en käyttänyt pillereitä.
Lihonut en kyllä juuri ollut, mutta raskaushan olisi vasta melkoisen alussa, jos nyt edes odotin lasta.
Kävelin keittiöön pää täynnä vauva-ajatuksia.



Astuin keittiön puolelle ja kävelin ottamaan vettä, kunnes menetin tasapainoni huimauksen takia.
Kaaduin niin nopeasti taaksepäin, etten ehtinyt ottamaan vastaan joten löin pääni lattiaan. Hetken aikaa tunsin vain kipua jonka jälkeen kaikki pimeni.

To be continued...