John oli huolissaan minusta, joten hän kotona yritti purkaa huoltaan huolehtimalla kaksosista niin hyvin kun pystyi. Muistuttivathan tytöt erityisen paljon minua.
"Heather... En tiedä mitä tekisin ilman teitä tyttöjä", John supatti halatessaan pientä lasta.
"Iti", keltaiseen mekkoon puettu Heather sanoi hiljaa ja tarrasi kiinni Johnin hiuksista. John alkoi nauraa, vaikkei ollutkaan iloisella tuulella. Tytöt saivat hänet aina piristymään, oli olo muuten millainen tahansa.
John laski Heatherin maahan, ja samalla tyttö viipotti kohti yhtä leluaan. Tyttö oli niin energinen.
John kääntyi katsomaan toista tytärtään, Reginaa, joka tapitti isäänsä isoilla suklaasilmillään.
"Regina", John huokaisi ja nappasi tyttären syliinsä halattavaksi.

Samaan aikaan sairaalassa nuori mieshoitaja kehotti minua istumaan pyörätuoliin. Katsahdin mieheen huvittuneesti.
"Enhän minä nyt mikään raajarikko ole... Hyvin kävelen itsekin", hymyilin ja olin nousemassa ylös, mutta hoitaja esti minua.
"Rouva on nyt hyvä ja istuu siinä, sain ohjeen tuoda teidät pyörätuolilla, en kävellen", mies sanoi vakavin kasvoin. Tuhahdin ja istuin parempaan asentoon tuolissa.
"Vai niin... Miksi?" kysyin hieman epäilevänä.
"Lääkäri nyt vain toivoi niin, en osaa vastata tarkemmin", hoitaja vastasi tökeröön tyyliinsä, joten päätin olla sanomatta enää mitään, istua vain tuolissa hiljaa.
Kun mies sai lykättyä pyörätuolini tutkimushuoneen eteen, samalla näin tutun lääkäri Dangin lähestyvän.
"Hei! Hyvä että olet jo täällä. Meidän on tehtävä yksi kuvaus aivoistasi, jonka jälkeen saat sädehoitoa. Sitten voinkin päästää sinut kotiin, palaat vasta uudelle sädehoitokerralle vähän myöhemmin", lääkäri sanoi pitäen samalla jonkinlaista lehtiötä kädessään. Hoitaja poistui ja menin lääkärin kanssa sisään tutkimushuoneeseen. Samalla toiset hoitajat ympäröivät minut ja he veivät minut saman koneen luokse, mikä oli tuttu jo aikaisemmasta tutkimuskerrasta.

Pääsin ilokseni pian kotiin, kuten lääkäri oli luvannut. John raahasi minut heti olohuoneeseen kertomaan kaiken mahdollisen siitä mitä minulle oli tehty.
"Äh, et sinä halua kuulla kaikkia yksityiskohtia siitä, mitä on tapahtunut, enkä sitäpaitsi halua edes kertoa", mutisin ja John rutisti minua lujaa.
"Onko kaikki siis paremmin nyt, kun sä kerran pääsit kotiinkin?" hän kysyi toiveikkaasti.
"Pitäisi ainakin olla siinä määrin, etten joudu uusiin tutkimuksiin ainakaan näillä näkymin. Sädehoitoja saan, ja pian lääkäri Dangin pitäisi soittaa kertoakseen tutkimustuloksista", selitin ja John nyökkäsi tyytyväisen näköisenä.
"Voitko sä jo tehdä asioita tavallisesti?" hän kysyi hymyillen.
"Melkein, en kuitenkaan nyt saisi rasittaa itseäni paljoa, ainakaan ennen tulosten saamista", sanoin ja John nyökkäsi jälleen. Samalla hän kahmaisi minut syliinsä ja halasi lujaa.
"Oon niin onnellinen kun sä oot taas kotona. Tytötkin riemastuu", John huudahti ja painoi pienen suudelman huulilleni.

Istuin Johnin sylissä kun kuulin puhelimen soivan. Hyppäsin ylös ja otin luurin käteeni.
"Maria Maple", sanoin puhelimeen ja odotin jännittyneesti, josko puhelimen toisessa päässä olisi lääkärini.
"Lääkäri Dang täällä hei, miten voitte?" odottamani ääni sanoi puhelimeen ja olin hetkessä innostuneempi.
"Hyvin, kiitos. Onko teillä tulokset tutkimuksista?" kysyin ja lääkäri aivan varmasti huomasi innostuneisuuteni.
"Kyllä on. Kuten tiedätte, teillä on todettu diffuusinen astrosytooma, eli gradus II, joka luokitellaan vielä hyvänlaatuiseksi aivokasvaimeksi. Se on leikattavissa, ja toivommekin saavamme leikkausluvan mahdollisimman pian. Tapauksesi kanssa työskentelevä erikoislääkäri ei ole vielä antanut uutta vahvistusta, mutta saamme sen hyvin pian ja olemme lähestulkoon varmoja tilanteestanne", lääkäri selitti.
"Eikö lääkärien tulisi olla varmoja ennen potilaalle kertomista?" kysyin hieman varautuneesti lääkäriltä.
"Kyllä, erikoislääkärimme on antanut jo yhden diagnoosin, jonka juuri kerroin. Tänään diagnoosin pohjilta otetuista kuvista tehdään uusi ja lopullinen diagnoosisi", rouva Dang kertoi ja pureskelin huultani mietteliäästi.
"Onko minulla siis syöpä vai kasvain?" tiedustelin ja olin melko varma, että lääkäri kyllästyisi typeriin kysymyksiini.
"Kasvain, anteeksi jos olen aikaisemmin puhunut muusta, muutamat potilaani ovat tehneet valituksia sekavasta puheestani. Ei pitäisi kertoa suoraan potilaille, mutta olen jäämässä sairaslomalle työstäni huomenna", lääkäri sanoi ja nyökkäsin itselleni.
"Hyvä on. Tulenko huomenna sädehoitoon?" kysyin vielä viimeisen kysymykseni ja odotin lääkärin vastausta.
"Kyllä, kello 10:15, hyvää päivänjatkoa", lääkäri sanoi lopettaen puhelun.

"Se on hyvänlaatuinen kasvain ja pääsen pian leikkaukseen, eli minulla on hyvin suuri mahdollisuus selvitä, suurempi kuin se mahdollisuus että menehtyisin!" hihkaisin ja John pomppasi sohvalta suutelemaan minua.
"Loistavaa! Milloin sut leikataan?" John kysyi pidellen edelleen minusta kiinni.
"En tiedä vielä... Lääkärinikin vaihtuu", totesin painaessani pääni Johnin olkapäälle.
"Vai niin... Mutta tätä on kuitenkin syytä juhlia", John sanoi hymyillen. Nyökkäsin ja katsoin samalla kauheaa vauhtia kohti keittiötä taapertavaa Reginaa.
"Menen ottamaan tuon vintiön kiinni ja halaamaan kunnolla, siitä onkin jo jonkun verran aikaa, kun viimeksi halasin tyttöjä", totesin ja kipitin Reginan perään Johnin katsoessa minun ja pikkutytön touhuja.

Menin keittiöön Reginan perässä ja ajattelin samalla juovani jotain.
"Regina!" hihkaisin ja tarrasin kiinni tyttöön, joka alkoi kikattaa nähdessään minut.
"Mamman pikkuinen, mitä kuuluu?" tiedustelin pienokaiseltani, jonka pikkuinen suu kaartui hymyyn.
Aloin kutittaa Reginaa, jolloin tyttö alkoi vääntelehtiä ja nauraa. Miten olinkaan sairaalassa viettämieni päivien aikana kaivannut tyttöjäni.
Regina kietoi pienet kätensä kaulani ympäri ja minusta tuntui erittäin hyvältä vain seistä siinä halaamassa tyttöä.
Laskin Reginan alas kun olimme halineet jonkin aikaa. Otin sen jälkeen lasillisen vettä ja istuin alas katsomaan kun Regina leikki keittiön nurkassa muutamalla lelullaan. Kun olin juonut veteni ja ottanut kaapista pari purkkapalaa jatkoin matkaani ja menin katsomaan missä Heather oli. John oli sanonut tytön olevan leikkimässä lempipaikassaan, joten olin melko varma että hän olisi siellä nytkin. Avasin makuuhuoneen oven ja näin samalla Johnin olevan tytön kanssa.

Heather istui lattialla ja John oli tyttöä vastapäätä, ilmeisesti kertomassa jotakin tarinaa.
"Pikkuiseni!" hihkaisin ja kaappasin Heatherin syliini. John nousi ylös ja hymyili katsoessaan minua ja Heatheria.
"Sain juuri kerrottua tarinan pikkuiselle. Käynkin nyt vessassa", hän sanoi ja poistui makuuhuoneen vieressä olevaan vessatilaan.
"Mitäs pikkuinen Heather -typy?" kysyin ja kutitin pienokaista samalla leuan alta. Tyttö jokelsi hiljaa ja katsoi minua hivenen pelokkaasti. Ei hänelle ennen ole ollut tuollaista katsetta, joka tuntui porautuvan lävitseni. Värädin vähän, mutta jatkoin sitten pikkuiseni kanssa leikkimistä. Tulin ajatelleeksi sitä, että jos John kertoi tilanteestani Heatherille. En uskonut sitä, sillä John ei voisi olla niin ajattelematon että kertoisi pienokaisillemme sairaudestani, josta tulisin parantumaan suurella todennäköisyydellä. Ei Heather ymmärtäisi edes asiaa kunnolla, mutta jos hän ymmärtäisikin enemmän kun luulenkaan, tytölle aiheutuisi vain huolia.
Tulin siihen tulokseen, ettei John ollut kertonut, Heather oli vain hieman peloissaan jostain asiasta, mistä minun pitäisi kysyä Johnilta.
Laskin tytön maahan leikkimään ja avasin vessan oven.
"John? Heather on jotenkin hieman kummallisen oloinen. Tiedätkö mistä se voisi johtua?" tiedustelin ja John kääntyi nopeasti käsienpesualtaan luota.
"En tiedä. Huomasin saman tänään aamulla, tyttö seisoi kehdossaan ja katseli ympärilleen haikeana. Hän on ollut sellainen jo jonkin aikaa, eilenkin havaitsin samanlaista käyttäytymistä", John kertoi ja minä vääntelin ilmettäni huolestuneena.
"Onkohan hän voinut kadottaa jotakin?" kysyin ja Johnin ilme näytti heti kirkastuvan.
"Hänen rakas Tao -nallensa!" John hihkaisi ja ryntäsi makuuhuoneeseen. Mies polvistui sängyn viereen ja kurkkasi sen alle.
"Täällä se on. Heath ei ollut tarpeeksi pieni konttaamaan tänne alle, koska sänky on niin matala, eikä hän ylettynytkään saamaan sitä. Mä olen ihan typerä, kun en huomannut heti", John mutisi ojentaessaan nallea Heatherille, jonka kasvot kirkastuivat heti. Naurahdin mieheni toilailuille ja hain Reginan keittiöstä, jossa tyttö oli leikkinyt vajaan viisiminuuttisen rauhallisesti ja kiltisti. Leikeimme kaikki neljä yhdessä kunnes tytöt olivat niin väsyneitä että halusivat nukkumaan. Istuin vielä Johnin kanssa sängyllä katsomassa nukkuvia kaksosia ja mietein, että elämä on todella elämisen arvoista.

To be continued...