Minut otettiin sisään sairaalaan, sillä synnytys oli lähellä. Jaoin huoneeni erään toisen naisen kanssa, mutta hänet oli juuri viety synnytyssaliin tultuani paikalle. Lääkäri kehotti minua istumaan ja tarkkailemaan supistuksia, minun piti heti ilmoittaa hänelle jos ne äityisivät todella koviksi.
Minua janotti, mutten viitsinyt nousta ottamaan juomaa, saatika kurottaa sivulle istuesssani, sillä lähes jokainen liike sattui.
Istuin kaksi tuntia paikoillani janoisena, sillä John oli keskustelemassa lääkärin kanssa lasten selviytymismahdollisuudesta jos he syntyisivät nyt. Olin kyllästynyt janoon, joten nousin ylös kivusta välittämättä ja kaadoin itselleni vettä.



Olin juuri juonut lasillisen, kun tunsin housujeni kastuvan. Huusin minkä kurkusta irti sain kutsuakseni lääkärin ja Johnin paikalle. Yritin olla rauhallinen, mutta pelkäsin lasten puolesta. Jos he eivät selviäisikään? En tiedä mitä silloin tekisin.
Onneksi lääkäri, kätilö ja John olivat kuulleet huutoni, ja juoksivat paikalle. Minut asetettiin vuoteeseen ja vietiin synnytyssaliin. Supistukset olivat todella voimakkaita ja tunsin että olin räjähtämispisteessä. Sain jonkinlaisen kivunlievityspiikin ja kivut hieman lievenivät. Onneksi John piti koko ajan kädestäni kiinni ja puhui minulle rauhallisesti. Ensimmäinen lapsi syntyi juuri kun päivä oli vaihtunut torstaiksi, kello 0:16. Ajattelin jo, että olin kuollut enkä jaksa ponnistaa enempää, mutta toinen vauva putkahti maailmaan kolme minuuttia myöhemmin, aikaan 0:19. John sai katkaista napanuorat ja minä vain painoin pääni tyynyyn ja nukahdin lähes samantien - olin tajuttoman väsynyt.



Heräsin vasta kahden tunnin kuluttua. Kello oli noin kaksi aamuyöllä, minut oli siirretty jo huoneeseeni. Nousin ylös peiton alta ja kävin makaamaan parempaan asentoon sängyn päälle. John kurkisti juuri silloin ovesta ja hihkaisi innostuneena.
"Maria! Hienoa, heräsit jo! En viittiny herättää sua aikasemmin, kun nukuit niin sikeesti... En kyllä ymmärrä miten siinä jännityksessä ees nukahit", John höpötti ja tuli lähemmäksi.
"Olisit itse synnyttänyt. Ei se ollut niin jännittävää, lähinnä kauheaa", huokaisin ja nousin istumaan vuoteella katsoen Johnia odottavasti.
"Saatiin kaks tyttöä", John sanoi hymyillen niin leveästi että varmasti korviin asti ulottui.
"Ihanaa! Ovathan he kunnossa?", kysyin hieman huolestuneesti - olin kuitenkin nyt äiti!
"Joo. Keskosia ne on, mutta muuten kaikki okei. Keskoskaapit oli täynnä synnytyksen aikaan, ne siirretään ihan just uusiin, kun sellaset saatiin hommatuksi tänne", John sanoi istuen viereeni sängylle.
"Eikai siitä ole mitään haittaa että he olivat melkein kaksi tuntia ilman kaappia?", kysyin venytellen niskojani samalla. John pudisti päätään.
"Lääkärin mukaan näin pieni aika ei ole vaarallinen. Tule, me ehitään kattomaan niitä vielä tonne vauvalan puolelle ennen kun ne joutuu kaappiin ja voidaan kattoa vaan ikkunan läpi", John sanoi ja auttoi minut seisomaan. Käveleminen sattui, mutta kävelin silti eteenpäin urheasti, halusin todellakin nähdä tyttäreni.



Pääsimme erään oven luokse, jossa roikkui kyltti "vauvala". Olin innoissani ja seurasin Johnia huoneeseen. Huone oli täynnä keltaisia kehtoja, joissa lähes jokaisessa köllötteli vauva.
"Vauvat ovat täällä tarkkailtavina yleensä jokusen tunnin ennen siirtoa äidin huoneeseen", meitä vastaan tullut kätilö selitti. Kävelimme kahden nurkassa olevan kehdon luokse ja näin niissä kaksi pientä lasta.
"Voi kun ne on pieniä!" huokaisin ja katsoin tyttäriäni.
"Vasemmalla oleva on vanhempi, oikealla nuorempi", kätilö kertoi ja ojensin käteni koskeakseni lapsiani. Samalla huoneeseen asteli lääkärimies.
"Anteeksi, neiti. Tyttärenne viedään nyt keskoshuoneeseen", hän sanoi ja tarttui toisen vauvamme kehtoon, kätilö otti toisen ja he veivät tytöt keskoskaappien täyttämään huoneeseen.
"Kaikki on hyvin silti?" kuiskasin hiljaa kyynelten valuessa poskilleni ja katsoin oven suuntaan joka oli juuri sulkeutunut lääkärin ja kätilön perässä.
"Kaikki on hyvin", John vastasi ja halasi minua. Palasimme takaisin omaan huoneeseeni.



Chrissy tuli käytävällä vastaan ja halusi tulla huoneeseeni. Hän istui Johnin viereen tuolille jotka nököttivät sänkyni vieressä.
"Eikö meiltä kysytty hätäkastenimiä?" kysyin hieman ihmeissäni Johnilta. John punehtui hieman.
"Oikeastaan joo, kysyttiin.. Mutta sä olit ehtinyt nukahtaa joten mä sanoin ne", poika vastasi katsoen minua nolostuneena.
"Ai? Mitkä nimet sanoit?" tiedustelin, olinko muka nukahtanut niin nopeasti? Puudutuslääke vaikutti ilmeisesti unettavastikin, ja olinhan muutenkin väsynyt jo synnytyksen alkaessa.
"Beatrice ja Georgina. Mutta niitä nimii ei tasan anneta meijän tytöille. Rumia. Sanoin ne koska tulivat ekoina mieleen", John sanoi keikkuen tuolissaan.
"Okei. Päätetään nimet yhessä vasta kotona?" ehdotin ja John nyökkäsi. Kuulimme kolahduksen ovelta ja sisään työnnettiin potilassängyssä noin kolmekymmenvuotias nainen.
"Moi! Synnyttämässä oltu vai mitä?" nainen hihkaisi katsoen meitä. Nyökkäsin ja hän jatkoi.
"Mäkin olin. Kolmas tuli. Jouduttiin kyllä leikkaamaan se muksu mahasta, sattuu ihan vietävästi siihen haavaan", tummahiuksinen nainen höpötti. Katseeni osui keltaiseen kehtoon jota kätilö toi naisen sängyn perässä.
"Poika", nainen vastasi huomatessaan vauvankehtoa seuraavan katseeni.
"Onneksi olkoon", sanoin hymyillen hänelle.
"Mä oon muuten Janet", Janet esittäytyi ja katsoi minua odottavasti.
"Maria. Tässä on sitten John, lasten isä ja Chrissy, Johnin sisko", esittelin meidät ja nainen nyökkäsi.
"Eka lapsi? Mulla on jo tän pojan lisäks tyttö ja poika. 7 -vee Fred ja 4 -vee Hannah", Janet kertoi kasvot punottaen - minulla ei varmasti tulisi tylsää sairaalassa oloni aikana, huonetoverini pitäisi siitä huolta.
"Ekat lapset. Kaksoset tuli", John vastasi puolestani ja Janetin silmät laajenivat.
"Niinkö? No onnee sitte. Kuinka vanhoja te oikeen ootte?" hän kysyi ja pöyhi tyynyjään asettaen ne sopivasti päänsä alle.
"Mä täytin pari kuukautta sitten 17, Maria pari viikkoo sitte 18", John vastasi jälleen puolestani ja Janet oli entistä yllättyneempi.
"Oho, nykyään nuoret vanhemmat on ilmeisesti entistä nuorempia.. Mä olen muuten 33", nainen tokaisi ja minua alkoi jo huvittaa. Mielessäni kävi, että josko pyytäisin Johnilta korvatulpat puhetulvan torjumiseksi, mutten viitsinyt olla töykeä. Nyökkäsin hymyillen naiselle ja haukottelin sen merkiksi että olin väsynyt. John ja Chrissy häipyivät huoneesta kättään heilauttaen ja minä kaivauduin peiton alle.



Nukuin makeasti pari tuntia, mutta sitten unimaailmaani tunkeutui puhelimen vaativa pirinä. Nousin ähkäisten ylös ja tartuin kuulokkeeseen.
"MARIA?!" ääni langan toisessa päässä huusi välittömästi kun sain luurin korvalleni.
"Isä, älä huuda", sanoin toruvalla äänellä ja erotin epäselvää mutinaa linjalta.
"John soitti ja sanoi että sinusta on tullut äiti. Kaksi tyttöä vai mitä? Olenkin sitten jo vaari.." Conny höpötti ja minua hymyilytti.
"Joo, niin olet. Haluatko tulla käymään täällä?" tiedustelin istuessani takaisin sängylle, sillä huomasin ettei luurin ja telineen välissä ollut johtoa.
"Ei ehdi, vähän ongelmia kotona.. Mutta nyt saat kertoa sen pojan nimen. Haluan nähdä hänet", isä vaati ja minulle tuli sekava olo, ilmeisesti John ei soittaessaan ollut kertonut olevansa isä.
"Olet jo nähnyt hänet", totesin ykskantaan ja kuulin isän henkäisevän.
"Joku lapsuudenaikaisista koulutovereistasiko?" hän tiedusteli ja minä naurahdin.
"Niinkin voisi sanoa. Mutta hei, tänne tuodaan ruokaa ja haluan syödä. Puhutaan myöhemmin lisää, heihei isä", sanoin ja laskin luurin alas nopeasti ennen kun hän ehtisi protestoida.

To be continued...