Aamulla herättyäni Tina oli häipynyt luennolleen ja Joe oli ilmeisesti vessassa, joten minä menin ulos katselemaan pihaa. Huomasin että postilaatikosta törröttää punainen lippu, joten käppäilin sen luokse ja avasin luukun. Päälimmäisenä oli kirje Tina Hallseylle, mutta toinen kirje sai minut haukkomaan henkeäni. Kuoreen oli kauniilla kaunokäsialalla kirjoitettu nimi, John Maple! Nimi kuristi minua ja hetken seisoin vain tuijottamassa kuorta. Pikkuhiljaa palaset loksahtelivat päässäni. Joe Hallsey olikin oikeasti John Maple, veljeni! Ja Tina sitten tietenkin Christina Maple, siskoni. Etunimet yhdistin lempinimiksi, mutta sukunimi mietitytti minua. Nielaisin, kävelin seinän viereen ja istuin alas pohtimaan asioita. Säikähdin kun lintu lensi aivan nenäni edestä, ja ponkaisin ylös. Menisin kysymään asiaa Joelta.



Huomasin olohuoneen oven olevan auki, joten suunnistin sinne. Pysähdyin Joen eteen ja tämä nosti päänsä hämmästyneenä kirjasta. Ojensin hänelle kirjeen, pojan kasvoilla kävi säikähtänyt ilme ja sitten hän törkkäsi kirjeen sivuun.
"Isä kirjoittaa taas.." Joe mutisi ja näytti ärsyyntyneeltä sekä hieman iloiselta. Siirtelin vaivaantuneena jalkojani.
"Mutta siinä luki John Maple. Oletko se siis sinä?" Kysyin vastausta peläten. Joe nyökkäsi ja tunsin kuinka ilo virtasi minuun.
"Joo. Olen mä. Ja Tinan oikea nimi on Christina, tai Chrissyksi häntä on ennen kutsuttu, mutta kun meidät adoptoitiin Hallseyn perheeseen 11 -vuotiaina kasvattivanhempamme halusivat kutsua meitä uusilla nimillä." Joe selitti ja katsoi minua hieman ihmetellen.
"Nouse ylös." Komensin ja Joe näytti järkyttyneeltä.
"Miksi hitossa?" Hän sanoi ja katsoi minua kun olisin seonnut.
"Nouse!" Hihkaisin ja John vääntäytyi ylös katsoen minua edelleenkin kuin olisin ollut tanssiva karhu tai jotain vastaavaa.



Kun hän oli noussut, hyppäsin hänen niskaansa kiljuen Johnia. Poika vaikutti edelleen aivan järkyttyneeltä, taputti minua selkään pari kertaa ja vetäytyi kauemmas.
"Mitä ihmettä..?" Hän toisteli ja hänen silmänsä olisivat varmaan käyneet lautasista.
"Pönttö! Etkö tunnista minua, vaikka etunimeni on edelleen sama?" Sanoin lähes paikallani hyppien. John kurtisti kulmiaan ja pudisti päätään.
"Maria! Maria Shandel! Isosiskosi!" Lähes karjuin hänen korvaansa. Johnin silmät levisivät entisestään.
"Miten.. Miten se on mahdollista..? Luulin sen kuolleen! Tai siis, öh sun.." John takerteli sanoissaan ja katseli superiloista olemustani.
"Karkasin lastenkodista, mutta olen asunut viimeiset kuusi vuotta rva Taylor Prewettin luona. Siitä sukunimi. Olenko todellakin muuttunut niin paljon ettei veljeni tunnista minua?" Aloin nauraa ja John yhtyi nauruuni.
"Kyllä! Et näytä yhtään siltä pikkutytöltä." Hän hymyili leveästi.



"Halataan uudestaan!" John hihkaisi kuin teletappi konsanaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Samassa ovi kolahti ja sisareni tuli sisään.
"Mitä täällä tapahtuu..?" Hän kysyi pöllämystyneenä katsoessaan minua ja Johnia.
"Chrissy!" Huudahdin ja hänen kasvoilleen levisi vieläkin pöllämystyneempi ilme.
"Mistä sinä sen tiesit?" Tina, tai siis Chrissy katsoi minua silmät saman kokoisina kuin Johnilla oli hetki sitten ollut.
"Kirjeestä.. Ja John kertoi loput. Paras sinunkin tietää - minä olen Maria." Sanoin silmät tuikkien ja istuen sohvalle, johon John tuli pian viereeni ja Chrissy seisoi edessämme.
"Niin olet.. Mutta.. Eikä!" Hän henkäisi ja katsoi kasvojani joille levisi ilkikurinen virnistys.
"Siskosi." Tokaisin ja nousin halaamaan häntäkin.
"Tämä menee ihan herkistelyksi!" John puuskahti sohvalta ja jäi sitten tapittamaan siskoaan.
"Miksi sulla on pyjama vaikka olit jo luennolla? Rillejäkään sulla ei oo." Poika tokaisi ja Chrissy naurahti.
"Tuli vähän kiire, kun heräsin 9:55 ja luennolla pitäisi olla 10:00. Empä sitten ehtinyt tehdä mitään. Onneksi en nukkunut satiinimekossa." Aloimme kaikki nauraa Chrissylle, mutta vaikenimme pian.
"Pitäisiköhän meidän rauhoittua vähän? Esseitäkin olis kirjoitettavana." Chrissy hymyili meidän kaikkien kerääntyessä keittiöön kirjoittamaan.



Kävin suihkussa ja jatkoin esseen kirjoittamista. Ihmeellistä, miten yhdessä päivässä voi tapahtua näin paljon. Mieltäni kaivoi Johnin aikaisemmin mainitsema "Isä kirjoittaa taas" -lausahdus, mutta päätin kysyä siitä häneltä myöhemmin. Kirjoitin esseeni rauhassa ja menin sitten ensimmäiselle luennolleni. Tapasin lehtorini jotka olivat oikein mukavia, sekä tutustuin muutamaan ikäiseeni tyttöön, Laureniin ja Malysiaan. Ehkä ei olisikaan niin suuri haaste läpäistä yliopistoa hyvillä arvosanoilla.



Illan tullen keräännyimme yhteen keskustelemaan elämästämme.
Sain selville, että isäni Conny oli ryhdistäytynyt, jopa avioitunut uusiksi lähiaikoina, ja asui nyt uuden vaimonsa Peytonin kanssa, tai "lehmän", joksi Chrissy naista nimitti. Peyton oli kuitenkin adoptoinut Jaydenin ja Leonoran takaisin onnistuneesti. Jayden oli nyt 13 -vuotias riiviö ja Leonora oli juuri täyttänyt 11. Paloin halusta nähdä heidät, ja Chrissy lupasi järjestää sen lähipäivinä. Kuulin myös, että Adam, Leonoran isä oli kuollut jossain mafiaansekaantumisjutuissa, ihme etten kiljunut onnesta, sillä en hetkeksikään ollut unohtanut Adamia, jonka takia äitini kuoli, sekä hän oli myös isän entisen vaimon Serafinan kuoleman takana. Chrissy ja John olivat täyttäneet pari kuukautta sitten 16 -vuotta, he olivat minua aika tarkkaan 10kk nuorempia.
Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä, ja jos olin eilen illalla luullut olevani onnellinen, nyt olin varmasti taivaassa.