Kahden kuukauden täydellisen tylsyyden jälkeen teimme vihdoinkin jotain, menimme keilaamaan. Mahani oli jo suuri, se oli kasvanut vauhdilla lähiviikkoina. Olin iloinen että raskaus oli päässyt jo tänne asti, lapset olisivat jo noin kuuden viikon kuluttua siinä iässä, että voisivat syntyä lähes täysi-ikäisinä vauvoina, täysi-ikäisyys kun oli 37 raskausviikkoa.
John halusi piristää minua ja toi minut keilahallille. Ella ja Chrissykin änkesivät mukaan ja huristelimme taksilla kampuksen Keilamaniaan. Olen aina ollut surkea keilaaja ja minua hieman hirvitti kokeilla taas kerran pallon vierittämistä kohti keiloja. Astelin kuitenkin itsevarmasti pallon luokse ja tartuin siitä kiinni vilkuillen sivusilmällä Johnin taktiikkaa vierittää pallo.
Kyykistyin vähän ja viskasin pallon menemään. Kyykistyin kuitenkin hieman liikaa, joten horjahdin polvilleni, enkä ehtinyt ottaa vastaan käsilläni ennen kuin olin jo rähmälläni keilaradalla.
"Maria!" John karjahti nähdessään minut pitkin pituuttani lattialla ja juoksi välittömästi luokseni auttamaan minut ylös.
"Oletko okei?" hän kysyi ja tarttui kainaloideni alta nostaakseni minut ylös.
"Olen minä. Ei tässä kuinkaan käynyt, en kaatunut vauhdilla. Ei edes sattunut yhtään.", totesin pyyhkiessäni vaatteitani muutamalla pienellä kädenliikkeellä.
"Hyvä sitten, ole kuitenkin vähän varovaisempi", John sanoi huolestuneella äänellä katsoessaan minua. Nyökkäsin ja tartuin uudestaan sisukkaasti palloon.
Keilasin pari kertaa, kunnes päätin istuutua ja katsoa toisten keilausta. Ella oli hyvin taitava keilaaja, Chrissyllä taas oli vähän parantamisen varaa. Hän heitti aina pallon ilmaan, se tipahti alas kolahtaen ja vyöryi minne sattui. Ella hihitti tyttöystävänsä keilaustaidoille, mutta vaikeni Chrissyn mulkaistua häntä pahasti. Minua huvitti koko tilanne - Ella ja Chrissy olivat niin erilaiset mutta kuitenkin jollakin tapaa samanlaiset. Pidin heistä yhdessä.
Pian John tuli viereeni istumaan ja alkoi silittää vatsaani.
"Onko vauvoilla kaikki okei?" hän tiedusteli liikutellessaan kättään ison mahakumpuni päällä.
"Joo, ensi keskiviikkona on taas neuvola-aika", totesin ja hymyilin pojalle. Tämä nyökkäsi ja laski kätensä takaisin polviensa päälle.
"Etkö sä ollut viime viikolla ultraäänessä? Kysyitkö sä muuten lasten sukupuolet? Et maininnut mulle niitä" John marmatti muistaessaan viime viikon käyntini sairaalassa.
"Olinhan minä, mutten halunnut tietää niitä. Raskauden alkuvaiheessa ajattelin että olisi parempi tietää ne, mutten ole enää samaa mieltä. En tahdo kuulla niitä, vaan haluan odottaa siihen asti kun lapset makaavat käsivarsillani ja voin itse nähdä heidät. Se on paljon upeampaa" selitin katsoen Johnia joka tonki mainoslehtisiä penkkimme vieressä olevasta hyllystä.
"Höh. Musta olisi ollut kiva tietää" hän tokaisi ja otti yhden moottoripyörämainoslehden.
Seuraavalla viikolla käytyäni neuvolassa palasin kotimökille, asetuin makuuhuoneen lattialle istumaan ja rentoutumaan. Huomasin Chrissyn vuoteen alta pilkistävän lehtipinon ja vedin sen syliini kiinnostuneena. Päälimmäisenä oli Vogue, mutta sen alla vauvalehti! Mitä ihmettä Chrissykin tekee vauvalehdellä.. Hänhän oli lähes paniikissa raskaaksi tultuaan, eikä välttämättä olisi halunnutkaan pitää lastaan.. Silti hänellä oli vauvalehti. Kohautin olkapäitäni ja avasin lehden, jonka kannessa oli virnistelevä poikalapsi. Asetin tyynyn vatsani alle ja löhösin makuulla lukien lehteä, kun kuulin oven kolahtavan keittiössä ja Johnin huhuilevan äänen.
"Nouse ylös, ei tuo oo hyvä asento sulle! Vauvathan painuvat lattiaan!" John huudahti ja tuli nostamaan minut ylös.
"Senkin höpsö. Minusta näin on hyvä olla, vaikka lapset painavatkin vähän selkärankaani. Minun täytyy vaihdella asentoja." Selitin noustessani seisomaan. John hymähti ja kääntyi katsomaan masuani.
"Uijui, iskän vaavat.." hän leperteli ja heilutteli vatsalle. Minua huvitti Johnin käytös, hän oli jopa minuakin innokkaampi vanhemmaksi. Toki minäkin halusin lapset, mutten ollut aivan hysteerisen innoissani heistä.
"Millon te tuutte sieltä niii-in, millon? Kertokaa isille.." John lörpötteli ja leikki kuulevansa vauvojen vastaukset. Aloin nauraa ja John näytti loukkaantuneelta.
"Älä nyt viitsi, tuo on jo vähän pöhköä." hekotin ja istuin Chrissyn sängylle, John istui viereeni ja halasi minua.
"Eikä oo. Haluun olla lasten elämässä niin paljon ku mä voin, jo ennen kun ne syntyy. Mutta ootko miettiny nimiä?" hän kysyi katsoen minua silmiin.
"En minä juurikaan ole.. Haluan päättää nimet vasta nähtyäni lapset. Heidän täytyy näyttää nimeltään, eikä toisinpäin." sanoin ja Johnin naama venähti.
"Mä aattelin, että jos saadaan poika se vois olla River. Musta se on tosi hieno nimi." John sanoi ja katsoi minua toiveikkaasti.
"Ne on identtiset, niistä tulee poika ja poika, tai tyttö ja tyttö. Mikä sen toisen pojan nimi sitten voisi olla?" tiedustelin ja John näytti yllättyneeltä.
"Et oo kertonutkaan että ne on identtiset! Mutta toisesta voitaisiin kastaa vaikkapa Ron tai Ronny." poika mietiskeli ja vaihtoi asentoaan sängyllä.
"Joo, mikä ettei. Mutta katotaan niitä nimiä vasta sitten kun he ovat syntyneet, okei?" sanoin nousten ylös ja suunnistaen kohti vessaa.
Kävin vessassa ja olin pesemässä käsiäni, kun tunsin voimakasta kipua vatsassani. Ähkäisten tartuin kiinni lavuaarista ja nojasin siihen. Yritin hengittää syvään, mutten onnistunut. Mahaani poltti edelleen voimakkaasti ja tuntui siltä kuin joku olisi viiltänyt sen auki.
"John!" karjuin minkä pystyin, mutta poika oli ilmeisesti lähtenyt jo ulos. Huohotin raskaasti ja lähdin vaivalloisesti taapertamaan pois vessasta. Makuuhuoneeseen päästyäni pääni sumensi hetkeksi voimakas särky, mutta se oli niin nopeasti ohitse kuin oli tullutkin. Jatkoin matkaani ja huusin samalla Johnin nimeä tuloksetta. Kokeilin myös huutaa Chrissyä, mutta muistin että hän on Ellan kanssa käymässä Ellan veljen luona. Tartuin keittiön tuolinreunasta kiinni ja nojasin siihen pienen hetken ajan.
Pian pääsin jo jatkamaan matkaa ja olin juuri tarttumassa ovenkahvaan kuin mahassani tuntui niin voimakas kipu, että meinasin kaatua. Otin tukea ikkunanlaudasta ja huusin jäljellä olevilla voimillani niin lujaa kuin kykenin Johnin nimeä. Hän ilmeisesti kuuli kuin kuulikin huutoni ja pian hän oli jo luonani.
"Mikä tuli? Maria MIKÄ TULI?!" John panikoi ja yritti tarjota minulle vettä. Kieltäydyin siitä, vaikka huohotin raskaasti ja otsallani helmeilivät hikipisarat.
"Supistukset on todella voimakkaat, vaikka ei ole vielä vauvojen aika syntyä. Vie minut sairaalaan John, nyt heti!" nielaisin ja sanoin tukahtuneesti pojalle jonka kasvoilta kuvastui pakokauhu. Hän soitti nopeasti ambulanssin ja auttoi minut ulos. Pian ambulassi saapuikin ja he nostivat minut taakse makaamaan. John tuli mukaan ja piti koko matkan ajan kädestäni kiinni.
Onko Marian aika synnyttää? Selviäisivätkö 25 -viikkoisina syntyneet vauvat?
Kommentit