Tulin iltaluennoltani rauhallisesti pohdiskellen asioita, suunnittelin kirjoittavani vielä esseen seuraavan päivän luennolle, mutta ajatukseni keskeytti ovesta ulos juossut hysteerinen Chrissy.
"Auta! Maria auta mua!" Chrissy ulvoi ja hyökkäsi halaamaan minua.
"Mitä on tapahtunut?" Kysyin hieman ymmälläni sisareni reaktiosta. Chrissy pyyhki silmiään ja nyyhkytti.
"Mä oksensin aamulla ja aattelin että se oli vaan ruokamyrkytys tai jotain.. Sitten John huomautti että mä oon lihonut. Ja nyt mun pahin pelko on käynyt toteen!" Hän ulvoi ja katsoi minua anovasti.
"Oletko raskaana?" Se oli paremminkin toteaminen kuin kysymys, mutta Chrissy nyökkäsi.
"Joo oon mä. Kurt ei tykkää tästä, se sano että vihaa lapsia!" Horjahdin hieman Chrissyn hyökättyä taas nyyhkyttämään olkapäätäni vasten. Hinasin hysteerisen tytön sisälle istumaan ja yritin selvittää tilannetta parhaani mukaan.



Suostuttelin Chrissyn kertomaan asiasta Kurtille. Seurasin ikkunasta kun Chrissy tervehti Kurtia ja oli sanomassa jotain, kunnes poika äkkäsi kasvaneen mahan. Chrissy ei ehtinyt sanoa vastalausetta ennen kuin Kurt jo iski tätä naamaan ja kiroili.
"Mitä vittua sä oot tehny! Raskaana!! Et oo ollu uskollinen mulle!" Kurt karjui ja raivosi Chrissyn purskahdettua itkuun.
"En mä oo sua pettänyt. Ehkäisy tässä on pettäny sillon yhtenä kertana, en mä." Chrissy änkytti nyyhkäysten lomasta.
"Vai sillä tavalla. Seurustelu on kuitenkin OHI tällä sekunnilla." Kurt murahti ja käveli sisään taloon, jossa Carson istui shakkilaudan edessä ja minä valmistin dippikastiketta.



Chrissy alkoi itkeä entistä enemmän sisälle päästyään. Yritin lohduttaa häntä.
"Chrissy.. Aiotko pitää lapsen? Ajattelin että kyllähän sinä voisit vaikkei Kurt olisikaan kanssasi.." Puhuin rauhallisesti ja hain katsekontaktia.
"Pidän mä. Me ei mennäkää naimisiin sitte Kurtin kaa eikä kihlajaisbileitä tuu. Mutta mä pidän tän lapsen. Piste. Kurt ei sano siihen mitään. Se ei oo enää sen isä." Chrissy sanoi katsoen minua surumielisesti silmät vetistäen. Nyökkäsin ja halasin häntä, voisin myös auttaa sitten lapsen synnyttyä sen hoidossa.



Seuraavana aamuna Carson ja John tappelivat keittiössä. Kurt oli jäänyt yöksi Carsonin kanssa, Carson asui kämpässämme, tai siinä luulossa se eli, vaikken ikinä ollut hyväksynyt moista.
"Nyt tää peli saa loppua! Sä satutat koko ajan Mariaa ja Kurt loukkas tosi pahasti Chrissyä eilen! Painu vittuun täältä!" John huusi Carsonille naama punaisena, mutta Carson vain nauroi.
"Maria päättää ite mitä se haluaa, ja se haluaa mut. Ei se haluu kuunnella tollasen idiootin juttuja, tajuatko? Joten oo hiljaa." Carson sanoi omahyväisen näköisenä. Kumpikaan ei huomannut että seisoin makuhuoneeseen vievällä ovella kuuntelemassa.
"Mä en usko! Maria ei oo niin pinnallinen ja inhottava kun sä!" John huusi hampaitaan kiristellen. Ennen kuin Carson ehti sanoa mitään, astuin esiin.



"Carson, istu tuohon. John, pysy siinä." Sanoin astellessani ovelta poikien luo. Carson istui, edelleenkin hymyillen ivallisella virneellä ja John jäi seisomaan pöydän viereen hölmistyneenä. Kiersin käteni Johnin ympärille ja halasin häntä. Vetäytyessäni halauksesta painoin suudelman pojan huulille. Kuulin kuinka Carson henkäisi kovaan ääneen ja nousi ylös kaataen tuolinsa.
"Maria! Mitä helvettiä tää on? Selitä." Vaalea poika seisoi edessäni ja John oli perääntynyt lähemmäs ikkunaa valmiina juoksemaan karkuun.
"Sitä vain, että en pidä sinusta. En ole koskaan pitänyt, luulin että olet huomannut sen. Mutta ei , tuijotat vain omaa napaasi." Sanoin tiukasti katsoen Carsonia, jota en ollut ikinä nähnyt yhtä vihaisena.
"Jaha. Mutta oot edelleen mun tyttöystävä, toi on alhanen idiootti!" Carson murahti osoittaen Johnia.



"En ole. Ulos tästä talosta niinkuin olisi jo, nyt heti!" Huusin niin lujaa kuin pystyin ja Carson näytti järkyttyneeltä.
"Ei, älä tee tätä mulle kulta.." Carson älähti ja nosti kätensä kasvojensa eteen.
"Älä pelleile kuin olisit surullinen. Löydät hetkessä uuden itsellesi. ULOS." Osoitin ovea ja Carson käveli siitä ulos ripeästi näyttäen siltä että voisi tappaa jonkun. John asteli varovasti minua kohti ja näytti vaivaantuneelta.



"Maria? Mitä tää tarkottaa..?" John änkytti ja vääntelehti paikoillaan.
"Sitä etten ole enää Carsonin kanssa. Hae muuten Kurt olohuoneesta ja käske sen häipyä täältä. Chrissy sitä tuskin kaipailee enää." Tokaisin ja olin lähdössä vessaan, mutta John pysäytti minut.
"Tarkoitin sitä että miksi suutelit minua?" John kysyi silmissään vakava katse. Huokaisin syvään ja käännyin puhumaan pojalle.
"Halusin näyttää Carsonille etten välitä hänestä, välitän toisista pojista. Sinusta, veljenä." Selitin, John nyökkäsi vaisusti ja käveli olohuoneeseen hätistämään Kurtia.



Istuin seuraavana iltana Chrissyn kanssa katsomassa televisiota. Illan mittaan Chrissy valitti väsymystä ja heikkoa oloa. Juuri kun hän oli ilmoittanut menevänsä nukkumaan, noussut ylös ja ottanut pari askelta, hänen kätensä lennähti suun eteen ja toinen piteli mahaa. Chrissy romahti polvilleen ja oksensi lattialle.
"Maria! Auta!" Chrissy kiljui ollessaan sykkyrällä lattialla mahaansa pidellen.
Tartuin puhelimeeni ja naputin hälytyskeskuksen numeron. Sinä aikana kun olin soittanut puhelun, Chrissy oli lakannut ähkimästä ja vaikeroimasta, sekä noussut jopa ylös.
"Kyllä tää tästä, kyllä tää tästä.." Chrissy vaikeroi kasvot kyynelten raidoittamina.



Kuulin miten ambulanssi ajoi pihaan ja pari miestä tuli sisään. Chrissy oli kokonaan suoristautunut ja piti enää vain toista kättä vatsallaan.
"Tule, mennään, sinut täytyy viedä sairaalaan." Sanoin yrittäen kietoa käteni sisareni ympärille ja taluttaa hänet ambulanssiin. Chrissy nosti kätensä ylös ja pudisti päätään.
"Kyllä tää tästä ihan tosi, ei mitään hätää." Hän sanoi hiljaisella äänellä. Huomasin miten hän yritti vetää mahaa sisäänpäin niin paljon kuin pystyi.
"Älä yritä esittää ettetkö olisi koskaan ollutkaan raskaana.. Chrissy, ihan todella. Mennään sairaalaan." Sanoin ja tartuin häntä kädestä, ambulanssimiehet takanani nyökyttelivät ja Chrissy suostui.
Sairaalassa kerrottiin, että Chrissy oli saanut keskenmenon ja hänen piti jäädä tarkkailtavaksi ainakin yön ylitse.
Tulin yksin kotiin ja kävin suoraa päätä nukkumaan, oloni oli jotenkin sekava ja ahdistunut, en tiennyt mitä ajatella.