Seuraavana aamuna olin jo aikaisin mennyt sairaalaan ja palannut tuttuun huoneeseeni, johon olin saanut siirtymisluvan aulassa toimivalta hoitajalta. Olin ymmärtänyt lääkäreiden puheista että toimimme samalla tavalla kuin edellisenäkin päivänä, olen valmiina sairaalakaavussani kun hoitaja tulee hakemaan minua. Olin pukenut kaavun ylleni ja istuin sängylleni odottamaan, kunnes ruskeahiuksinen nainen tuli huoneeseen.
"Maria Maple, eikö vain? Skye Dang on sairaslomalla, joten toimin nyt lääkärinäsi. Olen Francine Crosby", nainen esitteli itsensä ja nyökkäsin tarttuen hänen käteensä.
"Sinun ei olisi välttämättä pitänyt saapua tähän huoneeseen, mutta käyhän tämä nyt näinkin. Otan pyörätuolin sinulle siltä varalta että pääset lepäämään tänne hoidon jälkeen", lääkäri selitti kun lähdimme kohti sädehoitohuonetta. Olin hieman hermostunut, kuten aikaisemmillakin kerroilla, mutta jostain syystä sisälläni kupli pieni ilonpoikanen siitä syystä, että kasvain ei ollut pahanlaatuinen.



Pääsin pian sädehoidon jälkeen takaisin kotiin, mutta huomasin talon olevan pimeänä eikä John ollut tyttöjen kanssa kotosalla.
Oli sateinen päivä, joten pimeys ja sateen ropina hieman masensivat minua, mutta laitoin liikuntavaatteni päälleni ja painoin juoksumattoni kävelyvauhdille.
Kävelin jonkin aikaa reippaassa vauhdissa ja vilkuilin ulos nähdäkseni milloin John, Regina ja Heather saapuisivat kotiin. Kyllästyin kuitenkin kävelyyn kun heitä ei tunnissa kulunut kotiin. Menin keittiöön ja join vähän appelsiinimehua. Huomasin samalla lapun, joka oli tippunut lattialle. En ollut nähnyt sitä silloin kun saavuin itse kotiin.

"Maria,
oon tyttöjen kanssa kaupassa,
joten saattaa vähän kestää,
tullaan viim. 14:30
John"

Hörppäsin mehua ja laitoin lapun roskikseen, nyt tiesin missä he olivat. Kello oli varttia yli kaksi, joten he palaisivat varmaan pian.



Kun John viimein tuli, hyökkäsin hänen kimppuunsa halaamalla raivokkaasti. Johnin ostoskassit jäivät ulko-oven taakse, kun hän soitti ovikelloa kokeillaakseen olenko kotona, ja sitten kun vedin hänet sisään halattavaksi, ostokset jäivät kökkimään oven toiselle puolen.
"Rakas, ei noin kovaa... En saa henkeä", John ähkäisi kun irroitin hänestä.
"Anteeksi", sanoin hymyillen, kun John otti ostokset oven takaa ja lähti hakemaan tyttöjä autosta, jossa he istuivat turvaistuimissaan.
Kun John palasi tyttöjen kanssa, hän oli melkoisen märkä ja tytöt vääntelehtivät sateen takia. Autoin heidät sisälle, John meni vaihtamaan vaatteita ja minä hoidin tytöt kuntoon.
Kun olimme valmiita, John tuli alusvaatteissaan leikkimään tyttöjen kanssa ja minä vaihdoin paremmat vaatteet itselleni. Minua on pitkään paleltanut, joten punainen villajakku on taas tarpeen.



Istuin Johnin kanssa lukemassa tytöille. Luimme vuorotellen lastensatua tyttöjen kuunnellessa.
Reginan lempisatu oli Tähkäpää, Heatherin Lumikki. Päätimme kuitenkin yhdessä lukea tytöille Prinsessa Ruususta, sillä molemmat pitivät siitä.
Kun olimme lukeneet sadun, oli tyttöjen nukkumaanmenoaika. Kannoimme taaperoiset sänkyihinsä, asetimme peitot hyvin ja annoimme heille heidän unilelunsa, Heatherille Tao -nalle ja Reginalle Nassu -koirapehmolelu.
Istuin Johnin kanssa sohvalla kun olimme saaneet tytöt nukkumaan. Päätä särki taas vähän, mutta olin jo tottunut siihen.
"Parin päivän päästä pitää mennä leikkaukseen... Sain ajan todella nopeasti, ihmettelen sitä vähän", sanoin hiljaa katsoessani Johnia silmiin.
"Hienoa että sä pääset nopeasti leikattavaksi. Mä en malta odottaa että oot taas täysin kunnossa", John sanoi hymyillen.
"Ei sitä mikään voi taata että tulen täysin kuntoon. Mutta onhan se hyvin mahdollista", totesin ja John rutisti minua lujempaa.



Seuraavana aamuna istahdin leikkimään Reginan kanssa pikku soittimella. Regina rakastaa musisointia, joten minä kannustan pikkuistani niin paljon kun vaan voin. Olemme Johnin kanssa suunnitelleet laittavamme molemmat pienokaisemme musiikkikouluun, kunhan he ovat tarpeeksi isoja. Itsekin olisin halunnut käydä musiikkikoulua, mutta siihen ei tietenkään ollut silloin mahdollisuutta. Toisaalta olen nyt siitä iloinen, voisin tälläkin hetkellä kiertää muusikkona ympäri maailmaa, mikä ei kuulosta hirveän hyvältä, sillä minun paikkani on kotona tyttöjen ja Johnin kassan. Rakastan heitä ja he ovat minun elämäni.
Olemme puhuneet Johnin kanssa myös uudesta lapsesta, mutta emme voi edes yrittää sellaista minun tilanteeni takia. Vuoden tai kahden päästä ehkä, jaksan kyllä odottaa hyvää.



John oli niin innoissaan siitä, että minun kasvaimeni on hyvänlaatuinen, joten päätimme hieman juhlistaa sitä illalla. John haki Pommacia kaupasta, sillä kumpikaan meistä ei juo alkoholia.
"Skoolataan sille, että sulla on vain hyvänlaatuinen kasvain ja tulet parantumaan!" John hihkaisi ja nosti maljaansa.
"Äläs nyt hoppuile, mitä vain voi sattua", mutisin, mutta nostin myös lasini. Skoolasimme yhdessä ja joimme lasilliset tyhjiksi. Minulla oli ylläni keltainen puku, joka oli minulla myös tyttöjemme kastetilaisuudessa. Pidän puvusta todella paljon, se on minulle hyvin tärkeä, olen viettänyt siinä niin hienoja hetkiä.
"Mennäänkö olohuoneeseen laittamaan musa päälle?" John vinkkasi ja nyökkäsin virnistellen. Kurkkasin matkalla olohuoneeseen, että tytöt nukkuivat varmasti.



Tanssimme hitaan kappaleen tulviessa radiosta. Siitä oli jo aikaa kun vietimme aikaa yhdessä tanssien ja nautiskellen toistemme seurasta rauhallisissa merkeissä.
"Viimeksi tansseimme varmaan vuosia sitten", John naurahti ja minä nyökkäsin.
"Korvataan ne vuodet nyt", ehdotin hiljaa ja painoin pääni Johnin olkapäille.
"Tanssimalla aamuun asti", John jatkoi lausettani laskiessaan oman päänsä minun olkapäälleni.
Tansseimme tunnin, tai paremminkin heiluimme hiljaa musiikin tahdissa, levy ehti pyöräistä puolitoista kertaa lävitse. Tunsin, miten ajantajuni katosi ja oli vain John sekä minä, ei mitään eikä ketään muuta.