1076322.jpg

Juttelin Connyn kanssa puhelimessa vielä samana iltana kun olin suostunut Johnin kosintaan. Conny antoi hyväksyntänsä liitolle, ja jopa suositteli mahdollisimman pikaista avioitumista lapsien kannalta. Ellan isä on pappi, joten hän saapui kotiimme seuraavalla viikolla. Mies oli jo varmistanut avioliiton laillisuuden ja toi joitakin papereita mukanaan. Emme halunneet kutsua vieraita, joten vain tyttäremme sekä Chrissy Ellan kanssa olivat katsomassa tilaisuutta. Heather ja Regina eivät paljoa ymmärtäneet kun pappi lausui pari sanaa ja vaihdoin sormukset Johnin kanssa. En halunnut häämekkoa, vaan olin täysin samassa asussa kuin kaksosten ristiäisissäkin. Näin tunsin yhteenkuuluvuutta lapsiini enemmän kuin silloin jos olisin keikaroinut nurmikolla kermaunelmassa.
Papille tuli kesken tilaisuuden jostain syystä hirvittävä jano, joten hän lähti juomaan. Minua nauratti, mutta pujotin oman sormukseni Johnin sormeen varovasti, hän oli jo ehtinyt pujottaa oman sormuksensa minun sormeeni. Suutelimme Ellan ja Chrissyn taputtaessa railakkaasti.

1076324.jpg

Chrissy harmitteli, ettei meillä ollut polttareita, mutta uhkasi järjestää sellaiset vielä, jokseenkin hieman jälkikäteen. Joutuisin varmaan ajelemaan ympäriinsä auton katolla ankkapuvussa.
Olin laittamassa kaksosia nukkumaan, kun vilkaisin ikkunasta. Jo toinen kerta kun vakoilen puolivahingossa Chrissyn ja Ellan suhdetta. He olivat hymyillen toisiinsa painautuneina kävelytiellä. Katselin jonkin aikaa, kunnes tunsin olevani ulkopuolinen tirkistelijä. Lähdin makuuhuoneesta tarkastaen vielä ovella, että tytöt todella nukkuivat.
Aamulla Chrissy venytteli raukeasti saapuessaan keittiöön jossa minä jo valmistin aamiaista.
"Moi sisko. Sori, siis serkku", Chrissy hönötti väsyneellä äänellä.
"Huomenta. Menikö pitkään illalla?" tiedustelin ja Chrissyn naama venähti.
"Kuulostat ihan äidiltä. Älä viitti tollasia.. Mutta joo meni kai. Ella pyys mua muuttaan yhteen" Chrissy mutisi suu täynnä paprikaa, jonka oli napannut leikkuulaudalta jolla juuri leikkasin vihanneksia.
"Mitä?! Aiotko muuttaa Ellan kanssa yhteiseen kotiin?" olin äimistynyt, mutta Chrissy vain kohautti olkiaan.
"En mä tiedä.. Ehkä. Sulla ja Johnnylla on enemmän aikaa hoitaa Heathia ja Regiä", Chrissy sanoi lysähtäen yhteen keittiön tuoleista.
"Kuules nyt. Teidän apuanne tarvitaan vielä. Minä haluan saada opintoni päätökseen, ja niin haluaa myös John. Haluaisin että autatte meitä vielä, kun olette kummejakin", käännyin kohti Chrissyä veitsi kädessäni.
"Älä mua tolla sohi, sohi ihan nyt vaan sitä ruokaa.. Mä meen laittaan vaatteet päälle", Chrissy sanoi naurahtaen ja käveli makuuhuoneeseen.

1076374.jpg

Puhelin soi heti kun Chrissy oli lähtenyt huoneesta, kävelin puhelimen viereen ja nostin luurin korvalleni.
"Maria Maple" sanoin luuriin ja kuulin samassa kampuksen johtajan äänen.
"Sinun sukulaisesi on tulossa kampukselle. Olisiko mitenkään mahdollista, että hän mahtuisi kämppäänne?" johtaja tiedusteli ja olin hieman hölmistynyt. Jayden ei ollut vielä tarpeeksi vanha, eikä Leonorakaan tietenkään.
"Käyhän se, mutta kuka sieltä on tulossa?" sanoin luuriin ja johtaja naurahti.
"Sisarpuolesi. Hän tulee tässä tunnin kuluessa" johtaja hymähti ja puhelin alkoi tuutata. Ajattelin, että ehkä Christerin lapsi oli tulossa, joten päätin pukeutua nopeasti. Hiukseni olivat kiinni ja rasvaiset, enkä ollut meikannutkaan, mutta kipitin nopeasti makuuhuoneen puolelle laittamaan itseäni vähän parempaan kuntoon.

1076389.jpg

Tuntiakaan ei ehtinyt kulua, kun oveen koputettiin ja sisään astui vähäpukeinen ja meikattu tyttö.
"Moi. Maria Shandel?" tyttö sanoi katsoen minua.
"Moi vain. Ei, olen Maria Maple", sanoin ja tyttö katsoi minua hieman hölmistyneenä.
"Oletko silti Leonora Lengerion sisar?" tyttö tiedusteli ja silmäni levisivät kuin avaruusalus.
"Olen.. Mutta kuka sinä olet?" kysyin peläten pahinta.
"Sabine Pederson", tyttö hymyili ja ojensi kättään.
"Mutta miten tämä Leonoraan liittyy?" tartuin ojennettuun käteen ja ohjasin tytön istumaan keittiön pöydän äärelle.
"Olen hänen sisarensa. Yksi Adamin lapsista.. Äitini on malli Amethyst Pederson, tai siis entinen malli. Minäkin olen toiminut mallina, mutta tulin nyt opiskelemaan itselleni kunnon uraa", Sabine sanoin hymyillen.
"Yksi Adamin lapsista?! Herranen aika, kuinka monta hänellä on?" olin järkyttynyt ja Sabine jatkoin puhumistaan.
"Minä olen vanhin, sitten on sisaresi, sitte on pikkuveljemme ja kaksi pikkusisarta", Sabine kertoi katsoen hieman huvittuneena hölmistynyttä naamaani.

 1087375.jpg


Majoitimme Sabinen sohvalle, sillä tila oli muutenkin hyvin vähissä. Kun hän tunsi olonsa kotoisaksi, menin suihkuun ja ajattelin mennä kaksosten kanssa ulos. Ennen kun ehdein avaamaan oven ja astumaan ulos laittaakseni kaksosten vuoteet pihan puolelle, Ella rämäytti oven auki ja ryntäsi melkein minua päin.
"Chrissy suostui!" Ella hihkui ja heilutti käsiään innostuneena.
"Suostui mihin?" olin hitusen ymmälläni, mutta sitten muistin mitä Chrissy oli aiemmin sanonut. Ella ja hän muuttaisivat yhteen.
"No siihen tietty, että me muutetaan yhteiseen asuntoon! Vähänkö ihanaa. Aattelin jo, että keskeytetään opinnot ja muutetaan takasin tonne Gingeria Lanelle.. Iskä ja äippä asuu siellä, samoin Pey ja Con. Mutta me kyllä varmaan hankitaan oma kämppä", Ella supatti ja taputti käsiään kuin pikkulapsi joka oli juuri saanut hyvän todistuksen.
"Milloin muutatte?" tiedustelin, mutta samalla silmiini osui jotain kiiltävää.
"Ehkä jo ensi viikolla.. En minä tied-" Ella ei ehtinyt sanoa enempää, koska olin napannut hänen vasemman kätensä omaan käteeni ja yritin irroittaa kiiltelevää sormusta hänen nimettömästään.
"Senkin ryökäleet! Ette kertoneet minulle että olette kihloissa!" puhisin ja sain kuin sainkin sormuksen irti. Tutkein kaunista kultaista timanttisormusta hymyillen.
"No.. Joo.. Mentiin kihloihin vasta eilen", Ella sanoi hieman punastuen samalla kun yritti ottaa sormustaan takaisin. Hän sai sen takaisin ja pujotti sormeensa. Silmää iskien hän palasi takaisin ulos ja minä menin hakemaan kaksosia.

1087414.jpg

Olin kaksosten kanssa jonkin aikaa pihalla, kunnes Heather alkoi itkeä. Huomasin että tytöllä oli nälkä, joten lähdin syöttämään häntä sisälle. Olin juuri tuikannut maitopullon tytön suuhun ja hän alkoi maiskuttaa tyytyväisenä, kun John astui hymyillen huoneeseen.
"Kuulin että Chrissy ja Ella on kihloissa. Hoh, en kyllä olisi Chrissystä uskonut", John hymähti ja katsoi kun syötin Heatheria.
"Niin he ovatkin. Minä ainakin olen iloinen heidän puolestaan", virnistin samalla kun otin paitopullon tytön suusta ja nostin hänet olkapäälleni röyhtäämään.
"Minä haen Reginankin syömään", John totesi ja palasi pian Regina sylissään.
"Minusta tuntuu, että meidänkin pitäisi ehkä muuttaa uuteen asuntoon", mutisin hiljaa katsoen vuoronperään Heathia ja Regia.
"Miten niin? Jos Ella ja Chrissy lähtevät uuteen asuntoon, meille jää Sabine avuksemme. Jaydenkin tulee ensi lukukauden alussa yliopistolle", John sanoi katsoen minua hieman hämmästyneellä ilmeellä.
"Niin kyllä. Mutta minusta tämä talo on vähän huonokuntoinen, enkä näe tätä sopivaksi kasvupaikaksi lapsille. Lisäksi opiskelumme on kärsinyt, ehkä opinnot voisi lopettaa" sanoin hiljaa ja John istui alas pidellen edelleen Reginaa sylissään.
"Jaa-a. Minun opintoni sujuvat edelleen hyvin, ja minulla on mahdollisuus siirtyä upeaan korisjoukkueeseen heti kun haluan. Mutta sinulla on ehkä vähän eri asia" John sanoi pohdiskelevasti.
"Mietitään tätä myöhemmin. Minua vähän väsyttää ja päätä särkee", totesin ja lähdin viemään Heatheria kehtoonsa.

1087430.jpg

Kun olin lähtenyt keittiöstä, John tuli perässäni ja laski Reginan vuoteeseensa. Minä kävin pitkäkseni vuoteeseeni ja John palasi siivoamaan tuttipulloja.
Nuoren miehen päässä liikkui runsaasti asioita ja mielipiteitä. Hän keräsi pullot pussiin ja vei ne ulos. Sisään palattuaan hän istuutui keittiön tuolille ja tuijotteli hämärtyvää taivasta hiljaisena.
"Elämä on uhraamista", John kuiskasi ja pieni kyynel valui hänen poskeaan pitkin.

To be continued...