Viime osasta on kulunut pari kuukautta, lapset ovat puolen vuoden ikäisiä ja toinen lukukausi yliopistolla on ohitse.



Kävelin yliopistolta kotiin, kun John tuli minua vastaan hieman surullisen näköisenä.
"Oon päättänyt luopua opintojen suorittamisesta ja mä muutan lasten kanssa takas Gingeria Lanelle", hän täräytti suoraan. Olin järkyttynyt Johnin päätöksestä ja tartuin häntä ranteista kiinni.
"John! Et voi! Unelmasihan on kouluttautua ensin ja sitten päästä ammattijoukkueeseen johon sinut on jo hyväksytty. Et voi tehdä tätä vain lasten takia", sanoin kiihtyneenä, mutta John pudisti päätään.
"Mä oon tehnyt päätökseni jo. Muutan lasten kanssa uuteen kotiin. Tietysti mä toivon, että tuut meidän mukana, mutta sähän haluut ammatin, joten en voi vaatia", hän sanoi ottaen käteni omiinsa.
"Tulen sitten mukanasi... En voi muuta, rakastan sinua ja lapsia enemmän kuin ammattihaavettani", huokaisin katsoen Johnia jonka silmistä saatoin lukea rakkauden lapsiamme ja minua kohtaan.
John nyökkäsi ja lähti kävelemään mökkeröiseemme.



Näin Sabinen vähän matkan päässä ja juoksin hänen luokseen.
"Sabine!" hihkaisin ja räikeästi meikattu tyttö kääntyi katsomaan minua.
"Minä ja John olemme tehneet päätöksen, että muutamme pois. Saat asua täällä yksin jos haluat. Meidän pitää pian ilmoittaa yliopistolle, että jätämmekö asunnon sinulle, vai laitetaanko se vuokrattavaksi", kerroin Sabinelle, jonka silmät laajenivat.
"Mutta! Ettekö te odotakaan että Jayden tulee?" Sabine tiedusteli.
"Tiedän, että hän tulee nyt tämän lukukauden alusta, itseasiassa ensi viikolla, mutta hän on sanonut haluavansa muuttaa mieluummin asuntolaan. Me lähdemme varmaan jo ennen kun hän saapuu", sanoin tytölle joka nyökkäsi hiljaa.
"Minä jään tänne asumaan. Ja voihan Jaydenkin sitten tulla jos haluaa", hän vastasi ja lähti kävelemään pois. Jäin seisomaan yksin tielle ja tunsin oloni jotenkin tyhjäksi.
Olisi astuttava maailmaan, jossa taas kerran joudun olemaan aikuinen ja kantamaan vastuuni. Pitemmän päälle se oli raskaampaa kuin kukaan osasi kuvitellakaan.



Parin päivän kuluttua John oli saanut asiat järjestetyksi ja sanoi haluavansa lähteä järjestelemään isänsä hankkimaa taloa. Se oli vain vuokralla, mutta kuulemma ihan hyvä. En itse ollut sitä nähnyt, mutta John oli käynyt kurkkaamassa.
"Moikka sitten. Nähdään ylihuomenna", John kuiskasi korvaani ja suuteli minua nopeasti. En kuitenkaan päästänyt irti Johnista, vaan painoin pääni hänen olkapäälleen ja rutistin lujaa.
"Nähdään. Aja varovasti sillä moottoripyörän roikaleella... Minä ja tytöt tullaan perässä valmiiseen kotiin", yritin vitsailla, mutta joudun kuitenkin samalla tekemään kaikkeni etten itkisi. Irrotin otteeni ja John kääntyi kävelläkseen moottoripyöränsä luo. Hän otti repun maasta, asetti kypärän päähänsä ja heilutti minulle. Toisin hänen loput tavaransa samalla kun tulin itse tyttöjen kanssa.
Yritin vielä huutaa 'nähdään', mutta sanani hukkuivat moottoripyörän jylyyn. John kaartoi tielle ja pian häntä ei enää näkynyt. Kävelin huultani pureskellen sisälle hoitamaan kaksosia.



Seisoin voimattomana pihalla, kun taksi kaartoi pihatiellemme. En voinut enää mitään, kyyneleet tulivat ja Sabine ryntäsi luokseni.
"Älä itke, kaikki on paremmin kun pääset kotiin", hän sanoi lohdullisesti ja halasi minua.
Pyyhin kädelläni silmäkulmaani ja kurotuin nostamaan kaksi matkalaukkua maasta. Toiseen oli pakattu minun ja Johnin tarvikkeita ja vaatteita, toisessa oli kaksosten tavaroita. Taksikuski nousi ylös autosta ja tuli ottamaan laukut. Hain tytöt sisältä ja vein heidät takapenkille. Heather nukkui, mutta Regina kiljui minkä kurkusta lähti.
"Hyss... Reg pieni, me lähdetään isin luo", hyssyttelin tytölle lepertelevällä äänellä ja laitoin hiljaa tutin suuhun. Tyttö hiljeni ja alkoi mussuttaa tuttiaan, ei hän kuitenkaan kauaa hiljaa olisi.
"Moikka sitten", huikkasin Sabinelle, ennen kun nousin auton etupenkille ja löin oven perässäni kiinni.
Päässäni alkoi soimaan kappale, jonka olin kuullut sinä päivänä kun John lähti uudelle talolle. Se tosiaan kuvasi oloani paremmin kuin hyvin...

I've been walking around inside a haze
Oh I, I wanna feel the rain again
I, I wanna feel the water on my skin
And let it all just wash away in the downpour


----


Samaan aikaan osoitteessa Gingeria Lane 45 on talo, jonka ovessa on kyltti "Maple & Vancerbaum"...



Ella ja Chrissy muuttivat omaan kotiin, he ostivat Johan Vancerbaumin, Ellan isän, rahoilla uuden, ehkä hieman pienen, mutta uuden ja mukavan talon.
19 -vuotias Ella ja 18 -vuotias Chrissy olivat Johanin mielestä liian nuoria asumaan kahdestaan, mutta he saivat miehen suostumaan talon hankintaan vain siten että kertoivat Chrissyn isän ja tämän perheen asuvan aivan parin korttelin päässä.
Pari ei tuolloin tiennyt, että John ja Maria olivat hankkineet viereisen asunnon...



Kaikessa hiljaisuudessa eräänä iltana Ella ja Chrissy vaihtoivat vihkisormuksia. He olivat käyneet päivällä maistraatissa sopimassa liiton virallistamisesta, mutta eivät vielä halunneet että kukaan tietää asiasta.
Chrissy haaveili kokonaisesta perheestä, kaksi vanhempaa ja lapsia, mutta Ella halusi elää kahdestaan Chrissyn kanssa jonkin aikaa ennen kun adoptoitaisiin lapsia tai käytäisiin hankkimassa toinen raskaaksi koeputkihedelmöityksellä.
Jos Chrissy ei olisi ollut niin keskittynyt Ellaan, hän olisi nähnyt, miten John kaartoi naapuritalon pihalle moottoripyörällään...

To be continued...