Chrissyn suututtua minulle aloin tekemään läksyjäni yksin enkä hänen kanssaan. En osannut niitä yksin läheskään yhtä hyvin, olin tottunut höpöttämään niitä näitä kirjoittaessani esseitä, ja nyt juttuseuraa ei ollut. Tuskastuin niin, että otin toisen kengän jalastani, asetin sen eteeni nököttämään ja aloin puhella sille, olihan siitäkin vähän iloa, mieleeni tupsahti lapsuuden aikaisia asioita, kun olin alle kouluikäinen halusin aina puhua esineilleni, ja leikein niiden loukkaantuvan jollen tekisi niin.
Nyt kenkäni varmasti ihmetteli kummallisia juttujani - tai sitten ei.




Istuin myöhemmin samana iltana yksin lukemassa mekaniikkataitoja. En tajunnut juuri mitään siitä mitä kyseinen kappale käsitteli, joten iskin kirjan turhautuneena kiinni. Olin yksinäinen, sillä tarvitsin ystävän. John toki oli ystäväni, mutta tarvitsin naispuolista ystävää, sellaista jolle kertoa kaiken. Minulla ei juuri ollut luentotovereideni numeroita, vain ja ainoastaan hieman kummallisen Ella Vancerbaumin, joka nauroi koko ajan, piereskeli luennoilla ja vaikutti siltä kuin olisi jatkuvasti huumeissa. Tartuin kuitenkin huokaisten kännykkääni ja valitsin Ellan numeron. Annoin puhelimen hälyttää jonkin aikaa, mutta hän ei vastannut. Päätin soittaa seuraavana päivänä uudestaan ja kysyä, josko hän voisi tulla käymään meillä.



"Joo tottakai mä tuun! Mä tienki jo missä sä asut. Nähää kohta" Ella hihkui puhelimessa seuraavana aamuna yhdentoista aikaan kun olin tavoittanut hänet. Ehdein sulkemaan puhelimen ja aloittelemaan uuden esseen kirjoittamista, kun ovikello soi ja tyttö astui sisään.
"Moi. Mitä me nyt sitten tehään?" Ella tokaisi heti sisään tultuaan ja katsoi häntä hieman hämmästyneesti, minulla ystävyyssuhteiden luominen vei aina aikaa, en heti rynnännyt uuden ystäväni kanssa suinpäin hauskuuksiin. Ehdotin että menisimme juttelemaan johonkin ja suunnittelemaan tekemistä. Ovi makuuhuoneeseen oli auki, joten Ella käveli sinne ja minä perässä. Hän naureskeli tutkiessaan huonetta ja lopulta lösähti Chrissyn sängylle.
"Kiva paikka. Hei mennääks shoppaa?" Ella ehdotti näyttäen innostuneelta. Nyökkäsin, en ole ollut pitkään aikaan kunnolla ostoksilla. Lähdimme uuden ystävättäreni autolla kampuksen ostarille.



"Kato ny kuin söpö sä oot!" Ella hihkui innostuneena katsellessaan minua. Olin juuri sovittanut paria vaatekappaletta, ja hetki sitten olimme käyneet kampaajalla, Ella oli meikannut minut uudestaan ja ehdottanut nenäkorun hankkimista, jonka sitten lopulta hankeinkin.
"Eikös nämä ole vähän.. Tylsät?" Sanoin hitusen huolestuneena, mutta Ella huiskautti kädellään ja alkoi taas nauraa.
"Höpsistä. Oot oikein söpö. Tollanen tyyli sopii sulle."
Päätin sitten ostaa ne vaatteet ja istuin Ellan autoon. Tyttö höpötti koko matkan mökille asti kaikesta mahdollisesta, mahtoikohan itsekään tajuta kaikkea mitä suustaan päästi. No, ainakaan aika ei käynyt pitkäksi Ellan seurassa.



"Ööh.." Mutisin katsellessani peilikuvaani kun olin pukenut kotona asun ylleni. Ella oli heittäytynyt lattialle istumaan ja tiiraili minua huvittuneena sieltä.
"Toi on ihan tosi ihana. Sun ei pidä kulkee samoissa vaatteissa kovin pitkään, tiäks." Hän höpötti ja hieman kyllästyneenä hyväksyin vaatteeni. Olivathan ne loppujenlopuksi ihan mukavat, vaikka farkut olivatkin melkein samanlaiset kuin silloin joskus Carsonin tapaamista varten Chrissyltä lainatut, nykyiset olivat vain tummemmat ja hieman löysemmät.
"Minkä takia olet hankkinut rastat?" Tiedustelin Ellalta joka nyökkäsi tyytyväisenä.
"Siks koska musta on tosi cool olla erilaine ja persoonalline. En mä halua kangistua muiden mielipiteisiin tai niitten johonkin muotihömppään. Mulla on mun omat mielipiteet ja haluun näyttää sen ulkonäössäki." Hän kertoi hymyillen. Minulle rastat eivät sopisi, mutta Ellan päässä ne näyttivät ihan kivoilta.



Chrissy oli tapansa mukaan taas maalaamassa kun menin olohuoneeseen Ellan lähdettyä. Istuuduin sohvalle ja Chrissy oli kuin ei olisi minua huomannutkaan.
"Chrissy..?" Mutisin katsoen maalaavaa pikkusiskoani. Tämä nytkähti ja kääntyi ympäri punaiseen maaliin kastettu pensseli ojossa, aivan kuin valmiina piirtämään naamaani sotamaalauksen jos puhuisin mitään.
"Ihan todella, en halua riidellä kanssasi." Sanoin ja nousin seisomaan. Chrissy perääntyi askeleen, mutta piti edelleen pensselin kädessään sojottamassa minua kohti.
"Aha. Muhinoit veljemme kanssa, oleskelet sen sekopään Ella-mikä-lie -hyypän seurassa ja oot koko ajan hiljaa kun näät mut. Etkö sitte muka halua riidellä?" Chrissy murahti katsoen minua haastavasti.
"Älä viitsi, sisko. Mikset raivoa Johnille, koska hän muhinoi kanssani? En minä ollut yksin." Sanoin katsoen toisaalle. Chrissy laski pensselin kädestään, tönäisi minua niin että horjahdin taaksepäin pyllähtäen sohvalle. Chrissy istui viereeni.
"Miksi me tapellaan kaikesta? No jokatapauksessa, Johnin kaa en sovi IKINÄ, mutta sua voin harkita, jos oot kiltisti.." Hän sanoi katsoen minua silmälasiensa takaa huvittavalla ilmeellä. Repesin nauruun ja muksautin sisartani sohvatyynyllä päähän.
"Okei. Sovinto?"



Menimme keittiöön hakemaan jotain syötävää, koska ajattelimme katsoa illan elokuvan televisiosta. Chrissy käveli etunenässä ja pysähtyi yllättäen keskelle keittiötä.
"Saanko mä halata sua?" Sisareni tiedusteli kiertäen siinä samalla kätensä ympärilleni.
"Joo. Mutta mistä hyvästä?" Tiedustelin irtautuessani sisareni halauksesta.
"No siitä että me ylipäätänsä ollaan siskoja." Chrissy hihitti ja tonki sipsejä keittiön kaapista.
"Missä John muuten on?" Tiedustelin avaten kokispullon korkkia. Chrissy nousi ylös lattianrajassa olevan kaapin vierestä ja tuhahti.
"Ai se. En minä tiedä. Tai en ole varma, muistaakseni hän sanoi lähtevänsä ystävänsä Dylanin luokse, tällä on hänelle jonkinsorttinen lahja. Olit silloin shoppailemassa kun hän lähti." Chrissy kertoi kiikuttaen kahta sipsipussia olkkariin.
"Kuka Dylan on?" Kysyin hieman yllättyneenä, en ollut kuullut kyseisestä hepusta mitään.
"Joku kolmannen vuoden opiskelija Benchottista." Sain vastaukseksi istuessani sohvalle, televisiokin toimi taas.
"Benchott? Se toinen yliopistoko?" Chrissy nyökkäsi ja istuimme iltaa yhdessä sipsejä napostellen.


Mikä onkaan Dylanin lahja? Miten Marian ja Ellan ystävyys kehittyy?